kuvaaja Niina Alaniemi

Piritta Pinola on 30-vuotias oululainen laulajalupaus. Päivisin Pirittaa voi kuunnella paikallisradio Radio Pookin aalloilla toimittajana ja hän aloittelee keikkailua Tähtihetki-nimisen orkesterinsa kanssa. Ikänsä musiikin kanssa tekemisissä ollut Piritta on voittanut useita valtakunnallisia laulukilpailuita, kuten esimerkiksi Tähtisade-laulukilpailu, Tangolaulun taitokisat, Megatähti, Lakeuden karaokekisa ja sijoituksia on tullut myös lukuisista muista kisoista. Keikkailua Piritta on tehnyt monien eri kokoonpanojen kanssa ja myös taustanauhojen kanssa ympäri Suomenmaata ja musiikki on lähinnä iskelmää ja kotimaista tanssimusiikkia.Lähtökohtana keikoilla on, että asiakas ja tanssija on oikeassa ja sitä lauletaan mitä pyydetään. Suurin intohimo löytyy siis esiintymisestä, laulamisesta ja ihmisten viihdyttämisestä. Pirittaa on kuvailtu ammattitaitoiseksi, tummaääniseksi laulajaksi, joka valloittaa keikalla niin nuoren kuin vanhankin.

Lataa/tallenna/kuuntele tästä:

piritan-swingi

valo

säv. Jore Siltala
san. Chrisse Johansson
laulu: Piritta Pinola
tuotanto: Silturecords


Kävijämäärä sivulla:
Ilmainen www-laskuri

* Sivut tehnyt Esa Nurmela